Me olemme Tampere Brain & Mind

Me olemme Tampere Brain & Mind

Tampere tunnetaan hyvin teknologiapainotteisuudestaan, mutta jo pelkästään insinööritieteiden näkökulmasta alueen tutkimus on hyvin vahvasti monitieteistä, ja yhteistyötä tehdään luontevasti yli tiedekuntarajojen. Tähän vahvaan monitieteiseen perinteeseen nojaten lähdemme myös rakentamaan Tampere Brain & Mindia, joka on osa Kansallisen Neurokeskuksen koko maan kattavaa verkostoa.

Tämä artikkeli on ensimmäinen  sarjasta, jossa esittelemme ohjausryhmämme jäsenet verkostollemme. Ensimmäisessä osassa esittelemme kaksi varsinaista jäsentä, Antti Ronkaisen Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä, sekä Jari Hyttisen Tampereen yliopistolta.

 

Neurokirurgian ylilääkäri Antti Ronkaisella (LT, dosentti) on taustallaan yli 20 vuotta tutkimusta aneurysmataudin genetiikan parissa, ja julkaisujakin on kertynyt satakunta. Vaikkakin tutkimuksen pääpainopiste on ollut aneurysmataudissa, Antti on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä myös useiden muiden kliinisten alojen tutkijoiden kanssa, esimerkiksi verisuonikirurgian, reumatologian, tehohoidon sekä neurologian puolella. Useita väitöskirjoja uransa aikana ohjannut Antti mainitsee ohjaamistaan Tiina Ihalaisen logopedian alaan kuuluvan väitöskirjan, joka käsittelee tapaturmasta johtuvan kaulan alueen selkäydinvamman aiheuttamia nielemisvaikeuksia. Tiinan huipputason väitöskirja oli toinen vuoden 2018 Tampereen kaupungin tiederahaston väitöskirjapalkinnon  saaneista. Väitöskirjaa Antin kanssa ohjasi kokeellisen neurotraumatologian dosentti Teemu Luoto Tays:lta.

Viimeiset 10 vuotta Antti on toiminut kliinisen ja hallintotyön puolella, mutta toimii yhä tutkimuksessakin tarvittaessa tukena ja taustavaikuttajana.

Tampere Brain&Mind-verkostossa Antti näkee tärkeimpinä asioina tutkijoiden ja tutkimusryhmien mahdollisuuden tutustua helpommin toisiinsa, joka mahdollistaa voimien yhdistämisen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin edustajana hän pitää tärkeänä, että verkoston toimintaa kehitettäessä otetaan huomioon myös sairaalan edut ja intressit.

 

BioMediTech-yksikön johtaja ja Lääketieteellisen tekniikan professori Jari Hyttinen Lääketieteen ja Terveysteknologian tiedekunnasta tuo ohjausryhmään insinööritieteiden näkökulmaa Hervannan kampukselta.  Hänen johtamassaan Computational Biology and Imaging-tutkimusryhmässä tutkitaan lääketieteellistä tekniikkaa, sekä neurosignaaleja ja datan analyysiä keskittyen esimerkiksi eri aivoalueiden signaalien havaitsemiseen. Ryhmä toimii lisäksi Monikudosmallintamisen huippuyksikössä, jonka tavoitteena on yhdistää teknologisten ja biologisten tieteiden osaamista uudenlaisen body-on-chip -konseptin kehittämiseksi. Jari ryhmineen tekee myös aktiivisesti yhteistyötä kliinisten tutkijoiden kanssa. Tällä hetkellä käynnissä on kaksi tutkimusta liittyen lukinkalvon alaiseen verenvuotoon. Toisessa kehitetään mittausmenetelmiä joilla verenvuotoa voisi seurata ja toisessa analysoidaan potilailta mitattavia aivosignaaleja ja muita fysiologisia signaalien yhteyksiä, jotta voidaan arvioida aivotoiminnan tilaa paremmin.

Jarin vetämän tutkimusryhmän tavoitteena on kehittää uutta tietoa ja metodeja tulevaisuuden yksilöllistettyä lääketiedettä varten. Heillä on käytössään lukuisia erilaisia mittaustyökaluja biofysiikan alan tutkimukseen, eritoten elekrofysiologian ja biomekaniikan tutkimukseen, kuten bioimpedanssi, patch clamp, ja MEA-laitteistoa.

– Tampere Brain & Mind on jo alkumetreillä onnistunut näyttämään valtavan yhteistyöpotentiaalin Tampereella aivojen ja hermoston tutkimuksessa. Odotan innolla alueellisen yhteistyön lisääntymistä, joka tulee edistämään entistä parempaa tieteen tekemistä, näkyvyyttä ja rahoitusta, kommentoi Jari.

Lisätietoja:
Tutkijaprofiili, Jari Hyttinen
Computational Biology and Imaging
Monikudosmallintamisen huippuyksikkö

 

Tampere Brain & Mind on osa Kansallista Neurokeskusta, johon kuuluu 12 organisaatiota kuudessa eri kaupungissa. Lue lisää kansallisesta verkostostamme täältä.